Blogaajalla kiireitä

Huhhuh, niinkun useasti blogien kanssa käy, niin nopeasti huomaa, ettei aika riitäkään uuteen harrastukseen ja melkein viikko ehti kulua edellisestä postauksesta. Tämän viikon aikana on kuitenkin tapahtunut aika paljon, joten en ole täysin laiskotellut. Perjantai ja lauantai toki menivät aika hurlumhei-meiningillä, mutta sen jälkeen on tullut rauhoituttua ja jopa harrastettua liikuntaa. Lauantaina sujui pokeripelikin ihan kivasti.

Perheeseemme on lisäksi liittynyt uusi jäsen: 12 viikkoinen valkoinen, sinisilmäinen kissanpentu. Päätin nimetä sen Marskiksi, koska se on valkoinen ja sopii kansanmurhaajateemaan (toinen kissa on siis Mao). Marski on uskomattoman pirteä kissa, kolmisen päivää seikkaillut ympäri kämppää ihan fiiliksissä. Ei tunnu pentua juuri pelottavan. Toisen kissan hankkiminen ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Vaimo oli tuomassa rovaniemeläisestä eläinkodista pari kissaa Ruskeasuolle tallikissoiksi ja näiden kissojen sisko oli jäämässä ilman kotia, joten pakkohan se oli kopata kyytiin. Mao suhtautuu uuteen tulokkaaseen kuin aikanaan Chiang Kai-Shekiin jahdaten tätä ympäri kämppää ja välillä tehden vaarallisen näköisiä syöksyjä suoraan kaulaan...

Tuli tilattua internetin ihmemaasta uusi TV-taso, mutta amerikan poijjaat eivät sitten pystyneetkään toimittamaan sitä Suomeen asti, kun US Postal Service oli pistänyt hanttiin. Täytynee yrittää löytää Euroopasta edullinen jälleenmyyjä tai sitten säästää rahaa, jotta saa maksettua siitä vähintään tuplahinnan (parhaimmat hinnat olivat kolminkertaisia) Suomessa. Kyseessä on siis tämä Karim Rashidin suunnittelema TV-taso (valkoisena). Eihän tuossa hankissa mitään järkeä ole ja toivoisinkin, että joku nyt takoisi päähäni hieman järkeä.

Otetaan vielä yksi aihe. Kuuntelin tänään BBC:n Global News -podcastia, jossa kerrottiin Pohjois-Nigerian kiristyneestä tilanteesta. Viikonlopun aikana n. 100 ihmistä (ilmeisesti enimmäkseen siviilejä) on tapettu kapinallisjoukkojen ja armeijan/poliisin välisissä taisteluissa. Alueen äärimuslimikapinalliset vaativat sharia-lain käyttöönottoa (mikä nyt ei ole maailmanloppu, jos sitä käytetään järjellä) ja länsimaisen koulutusjärjestelmän lakkauttamista. Mieleeni syöpyi elävästi kapinallisten johtajan antama esimerkki koulutusjärjestelmän rappiosta: "Länsimaisessa koulutusjärjestelmässä opetetaan sateen olevan pilviin tiivistynyttä vettä, mutta meidän mielestämme sade tulee Jumalalta." Tässä vaiheessa sappeni kiehui, kuten yleensä kohdatessani uskonnollista idiotismia. Katson olevani aika kulttuurirelativisti, mutta ilmeisesti tässä tuli raja vastaan.

Helsinki - Muodin Mekka, Suomen Tukholma

Moni onkin varmaan jo kuullut ja ehkä tutustunutkin hullunhauskaan Hel-looks.com-sivustoon. Kyseessä on suhteellisen laaja sivusto (toista tuhatta kuvaa), jonka jalona tarkoituksena on showkeissata trendikkään pääkaupunkimme rehvakkaimmat urhot ja viileimmät tytsyt. Ei tietystikään ole pelkästään sivuston vika, että lopputulos on kuitenkin aivan jotain muuta.

Huomasin nimittäin tänään (kiitokset linkkivinkeistä Kertulle ja Pasille), että Hel-looksista poimituille kuville nauretaan kansainvälisesti ainakin kahdella sivustolla: Somethingawful.comissa ja Elle.comissa. Ellessä sentään tyydytään vain antamaan vinkkejä, miten korjata kaameat kombinaatiot, kun taas Something Awfulissa annetaan tulla aivan täyslaidallinen. Vyön alle mennään niin että heilahtaa, mutta päivän nauruannos irtoaa varmasti. Kyllä näille tosin osataan kotimaisinkin voimin nauraa, kuten melkein mitä tahansa keskustelufoorumia huomaamalla seuraa.

Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: "Se mikä on muodikasta, ei välttämättä ole tyylikästä." Hel-looks kyllä todistaa tämän täysin oikeaksi. Tosin kaikki sivuston hirvitykset eivät yritäkään olla muodikkaita vaan yrittävät olla tyylikkäitä. Ja yleensä epäonnistuvat surkeasti. Mutta! Mikäpä minä olen tuomitsemaan, annetaan kaikkien kukkien kukkia jne. Yritän pitää naurut mahassani. Hyvä, että jotkut jaksavat värittää kaupunkikuvaa silläkin uhalla, että päätyvät miljoonien ihmisten naurunkohteeksi. Älkää muuttuko!

Luonnehtisin omaa tyyliäni sanoilla... no okei, ei minulla ole tyyliä, mutta vaatteet, joihin pukeudun edustavat ns. casual boringia. Toisin sanoen tarkoitus on pukeutua siten, ettei vahingossakaan laita päälleen mitään säväyttävää. Käytännössähän tämä tarkoittaa t-/kauluspaitoja kesäisin ja neuleita syksyisin, talvisin ja keväisin. Rajoittava tekijä on myös pyöräily, kaikkea ei viitsi kantaa repussa ja piikkikärkiset nahkakengät pysyvät huonosti polkimilla.

On mukava katsoa ihmisiä, jotka jaksavat panostaa itseensä ja pukeutuvat tyylikkäästi, harmi vaan, että omalla kohdalla ei yleensä juurikaan nappaa tuo ulkonäköön panostaminen. Mieluummin valitsee vaatteet mukavuuden kuin tyylikkyyden perusteella. En jaksa pukeutua tyylikkäästi töihin, koska menen sinne tekemään töitä, en näyttäytymään. En jaksa pukeutua tyylikkäästi baariin, koska menen sinne ryyppäämään, en näyttäytymään. Ekologisista syistä täytyy myös yrittää olla ostamatta uusia vaatteita, ennen kuin edelliset ovat reikiä täynnä. Shoppailisin mielelläni kirpputoreilla, mutta mun kokoiselle kaverille harvemmin löytyy sieltä vaatteita.

Vaatteet saavat minut useasti miettimään, mikä on tavallinen ihminen. On helppo sanoa, että joku on tavallisen näköinen, yleensähän se ei ole mitenkään kiltisti sanottu. Lisäksi voidaan sanoa, että tavallisen näköinen ihminen yrittää olla erikoisen näköinen (kts. Something Awfulin kommentit), joka yleensä johtaa melko eeppiseen epäonnistumiseen. Vaatteet on mun aatteet on pitkään sanottu, mutta mikähän mahtaa olla esimerkiksi tämän henkilön ideologia? Ymmärrän tyylikkäästi pukeutumisen ja ymmärrän karnevaalipukeutumisen vappuna, mutta mitä helvettiä tuossa oikein tapahtuu? En edes ymmärrä, mitä tuossa yritetään ilmaista. Eivätkö vaatteet kuitenkin ole osa itseilmaisua? En tiedä, minusta ei ole mitään vikaa tyytyä farkkuihin ja t-paitaan, varsinkin kun niilläkin voi pelata aika paljon, jos jaksaa.

On vaikeaa olla näin ahdasmielinen. Kertokaa hyvät lukijat, missä menen ojaan?

Pyöräilijän selviytymisopas Etelä-Esplanadille

Mogadishun ja Bagdadin lisäksi maailmasta löytyy kolmaskin hengenvaarallinen pääkaupunki: Helsinki. Mukulakivet, ahtaat kadut, välinpitämättömät autoilijat ja ainainen sade tekevät Helsingistä pyöräilijän painajaisen. Kaikki tämä kulminoituu keskustan ainoaan pyöräilijöiden itä - länsisuuntaiselle kulkuväylään: Etelä-Esplanadiin.

Kauppatorilta RKP:n teatterille on matkaa n. 650 metriä, mutta tälle Via Dolorosalle mahtuu enemmän jännittäviä loppukirejä, tiukempia nousuja, vauhdikkaampia laskuja ja kovempia ruuhkia kuin Tour de Franceen, Giro d'Italiaan ja Vuelta de Españaan yhteensä. panee kärsivällisimmänkin pyöräilijän hermot kireille. Niinpä ajattelinkin vuoden päivittäisellä pyöräilykokemuksella jakaa hieman vinkkiä niille urheille pioneereille, jotka uskaltautuvat ilman saattuetta kyseiselle kadunpätkälle.

1) Etelä-Esplanadin ensimmäiset liikennevalot Kauppatorin kulmalla ovat maanpäällinen helvetti. Pyöräilijöille ja jalankulkijoille näytetään vihreää valoa kerran tunnissa. Silloin ruuhkasuma purkautuu ja torilta tulevat turistit tukkivat pyörätien molemmin puolin, joten vaihtoehdot on ajaa päältä tai taluttaa. Suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä vihreät valot ovat niin lyhyet, että taluttamalla jäät todennäköisesti jo omilla vihreillään kaasu pohjassa kaahaavien Etelä-Helsinkiläisten tapa-autoilijoiden alle. Punaisia päinkään ei voi ajaa, koska autoilijat heittävät kolikkoa siitä, kenen vuoro on ajaa päälle, joten koskaan ei oikein tiedä, mistä suunnasta sinua taas tähdätään. Paras tapa itäänpäin ajaessa on yrittää saada hirmustartti ja päästä pyöräilijäporukan edelle, sitten soudella kyynärpäillä lähimpiä jalankulkijoita, kunnes he
tajuavat astua pois pyöräkaistalta. Muista lopuksi heristää nyrkkiä tai keskari ja tuhahdella kuuluvasti iPod-korvilla. Joskus nopea koukkaaminen oikean kautta molemmilta puolilta katua purkautuvien jalankulkijoiden välistä tepsii, mutta tällöin reisissä pitää olla todella ruista ja startti pitää vetää ennakoimalla. Riskinä on lisäksi ajautua liian kauas madalletusta kanttarista.

2) Ylämäkeen on pakko päästä ensimmäisenä, koska tilaa ohittamiseen ei ole. Jos eteesi osuu hitaampi kaveri niin siinähän löntystelet kiltisti perässä, keittelet potut ja poltat tupakat ennen kuin olet mäen päällä.

3) Kaikki kävelevät pyörätiellä, niinpä sinun tulee ajaa kävelytiellä tai ajokaistalla. Tätä vinkkiä ei sitten kannata noudattaa iltapäivisin, paitsi jos on sattumoisin muutenkin rosikseen asiaa, mutta ennen kahdeksaa tilaa vielä löytyy. Jotkut pyöräilijät yrittävät hätistellä jalankulkijoita soittokellolla, mutta parempi tapa on vaan mennä hiillostamaan ihan heidän taakseen, kunnes tajuavat, kuinka tyhmiä ovat ja väistelevät anteeksipyytävä ilme kasvoillaan. Turistien kannattaa antaa rauhassa kävellä pyörätiellä, ne on söpöjä ja viattoman tietämättömiä.

4) Lännestä tullessa kannattaa ajaa päin punaisia toiseksi ja kolmanneksi viimeisissä liikennevaloissa. Valot on tahdistettu erittäin järkevästi ja oikeaoppisesti siten, että jos menet toiseksi ja kolmanneksi viimeisistä valoista läpi vihreällä niin odottelet jälleen sen kahvitauon verran niissä viimeisissä valoissa. No hei, täytyy myöntää että liikennevalosuunnittelu on monimutkaista. Lukaiskaapa vaikka tämä.

5) Muut pyöräilijät ovat idiootteja. Ohitit kauan aikaa sitten toisen pyöräilijän, kunnes pysähdyt liikennevaloihin ja jätät muutaman metrin tilaa ennen valoja, jotta ei käy vahinkoja. No voit jumalauta olla varma, että tämä ohittamasi pyöräilijä parkkeeraa suoraan siihen jättämääsi tilaan ja ampaisee valoista edellesi, jolloin olet taas kapeassa paikassa keittelemässä pottuja ja hakemassa ohituspaikkaa yhtä epätoivoisesti kuin Räikkönen Monacossa (anteeksi Formula-vertaus, ei tule toistumaan).

6) Näppärä oikotie kauppatorin halki kulkee sananmukaisesti suoraan kauppatorin halki. Valitettavasti ovelat torimyyjät käyttävät toria pyöräilyn sijaan sen varsinaiseen tarkoitukseen eli ihmisten huijaamiseen ja alkavat kesäisin pystyttää kojujaan ja barrikaadejaan jo heti seitsemän jälkeen, joten oikoreitti toimii käytännössä parhaiten keväisin ja syksyisin.

Minulla on kaino pyyntö Helsingin kaupunginisille. Nyt kun autojen keskustatunneli on ilmeisesti kuopattu (ainakaan pariin vuoteen ei ole kuulunut mitään), niin voisimmeko me omin voimin töihin/kouluun/keskikaljajuottolaan kulkevat saada oman tunnelimme, joka kulkisi esimerkiksi Pressanlinnalta Hietalahden torille. Liittymäkohtia matkan varrella saa luonnollisesti olla muitakin.

Muistakaahan pitää katse tiessä ja kieli keskellä suuta. Pyöräily Helsingissä on aivan hitsinpitsin hilpeänpilpeän hassunhauskan mukavaa toimintaa! Nautinnollisia pyöräkelejä ja törmäillään Etelä-Espalla (pun intended)!

Yksikkö 731 elokuvissa

Yksikkö 731 (Unit 731 Wikipedia eng Unit 731.com) oli japanilaisten ihmiskoelaboratorio, joka edustaa yhtä maailmanhistorian julmimmista ja systemaattisimmista rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Noin vuosina 1940-45 toiminut laboratorio sijaitsi lähellä Kiinassa lähellä Harbinin kaupunkia. Julmuuksista voitte lukea tarkemmin vaikkapa Wikipediasta, luettelon on suhteellisen ikävää katsottavaa. Huomautettakoon, että Japani tunnusti yksikön olemassaolon virallisesti vasta vuonna 2002. Vieläkin shokeeraavampaa lienee se, että yksikön johtaja Kenraali Shiro Ishii sai amerikkalaisilta (keräämiään tietoja vastaan, lienevätkö nyt jossain USA:n armeijan arkistoissa?) syytesuojan, eikä täten koskaan joutunut vastuuseen teoistaan.

Törmäsin 731:n tarinaan elokuvien kautta. Ensimmäinen ja huomattavasti tunnetumpi yksikköä käsittelevä elokuva on hongkonglainen Men Behind the Sun (Hei tai yang 731, ohjaaja Tun Fei Mou) vuodelta 1988. Toinen aihetta käsittelevä eepos on venäläinen Philosophy of a Knife (Andrei Iskanov, 2008), joka on n. neljä ja puoli tuntia pitkä mustavalkoinen dokumenttihenkinen elokuva yksikön toiminnasta. Todella HC-kamaa siis.

Yksikkö 731:n tarinassa mielenkiintoista ei ole se, kuinka monella eri tavalla ihmisiä pystyttiin kiduttamaan "hyvän tarkoituksen" vuoksi, vaan se, miten tavalliset japanilaiset miehet ja naiset pystyivät sellaisiin julmuuksiin. Tottelivatko he vain upseerien käskyjä, uskoivatko he pelastavansa keisarikunnan vai olivatko he kenties vain täysin tunteettomia yksilöitä? Kiinnostavaahan tämä on siksi, että on helppoa tuntea sympatiaa laboratorion vankeja kohtaa, mutta kuinka moni meistä pystyy asettautumaan japanilaisten rooliin? Väittäisin, että ei kovinkaan moni. Taiteen avulla voimme kuitenkin tutkia, mikä tekee ihmisestä koneen. Ymmärtämällä muodonmuutoksen voimme ehkä estää vastaavaa tapahtumasta koskaan. Men Behind the Sunin tekijät ymmärsivät tämän ja niinpä elokuvassa seurataankin poikajoukon muodonmuutosta leikkisisä baseball-intoilijoista kylmäverisiksi tappajiksi.

Men Behind the Sun on tavallaan kiinnostava elokuva ja sen kulttimaine on kyllä ansaittu. Teosta ei missään nimessä voi suositella herkkähermoisille, sillä se sisältää huomattavat määrät erittäin eksplisiittistä väkivaltaa (samaa pätee myös Philosophy of a Knifeen). Älkää ymmärtäkö väärin, missään nimessä kumpikaan elokuva ei ole perinteisen asteikon mukaisesti varsinaisen hyvä tai edes katsottava, enkä oikeastaan suosittele kumpaakaan elokuvaa kenellekään. Varmasti ne, joita tämän kaltaiset elokuvat kiinnostaa, ovat jo kuumeisesti googlettamassa sopivaa torrent-tiedostoa. Men Behing the Sunin kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että elokuva onnistuu olemaan kiinnostava loppuun asti tarjoamalla sopivan rytmityksen. Näemmehän inhimillisyyttäkin, aika paljonkin vielä.

Philosophy of a Knife on puolestaan eri maata. Täytyy nyt todeta, että olen itse vasta puolivälissä elokuvaa, mutta aika harva tätä päätyy katsomaan loppuun asti. Loppuun asti katsovat luonnollisesti puristit, jotka eivät voi jättää elokuvaa kesken ja ne, jotka haluavat sanoa nähneensä Philosophy of a Knifen alusta loppuun. Itse taidan kuulua siihen jälkimmäiseen kastiin ja sinnillä vedän nuo viimeiset reilu pari tuntia mustavalkoista tervanjuontia. En usko, että tästä elokuvasta pystyy nauttimaan.

Mitä opimme elokuvista? No näistä kahdesta emme juuri mitään. Japanilaiset tekivät kaikkensa voittaakseen sodan, eivätkä he hirveästi tuntuneet katsovan taaksepäin (sinänsä ymmärrettävää). Onneksi uhrien perilliset eivät kuitenkaan antaneet unohtaa, kuinka pahasti keisarikunnalla meni överiksi. Uskon, että aiheesta saisi aikaan myös oikeasti hyvän elokuvan, äärimmäistä vankileiridraamaa sekoitettuna aitoihin kasvutarinoihin, ei väkinäisiin rakkaustarinoihin vankien ja vartijoiden kesken.

Siivoilua ja loputkin matkakuvat nyt Picasassa

Singapore, Lake Toba and Bukit Lawang 06/2009

Parin tunnin hieromisen jälkeen uppasin nyt loputkin matkuvat Kaakkois-Aasian reissulta Picasaan. Tämänkertaiset kuvat ovat lähinnä Singaporesta (kaupunkiotokset), Tobajärveltä (ne missä näkyy vettä ja hassuja taloja) ja Bukit Lawangista (orangit). Käykäähän ihailemassa. Latasin tällä kertaa hieman korkearesoluutioisemmat versiot. Jos intoa riittäisi, niin muutaman valitun parhaan voisi laittaa ihan alkuperäisellä resoluutiolla.

Kuvat löydät napsauttamalla yllä olevaa thumbnailia tai napsauttamalla tästä. On muuten hauskaa, ettei Google Analytics toimi Picasan kanssa (tai ainakin nopea googlaus tuotti vain keskusteluja siitä, että tämä ominaisuus olisi kiva saada). Googlen palvelut yleensä integroituu hyvin yhteen. Flickrissä ilmeisesti taas on hyvin toimivat analytiikkatyökalut. Älkää unohtako Picasaa, Google!

Oikeastaan oli ihan hyvä katsoa kuvat läpi vasta kolme viikkoa reissun jälkeen. Tuli hyviä muistoja mieleen ja hetken aikaa vitutti vähän vähemmän asua Suomessa.

Lähettäjä Singapore, Lake Toba and Bukit Lawang 06/2009

Vietin sunnuntaipäivän siivoamalla ahkerasti. Ensin pirusti tavaroiden järjestelyä (raivostuttavaa, kun tavarat on niin sekaisin että pitää yksi tavara kerrallaan kanniskella huoneesta toiseen), sitten pölyjen pyyhintää, imurointia ja vielä lattioiden pesu. Ai että oli kivaa. Noh, ainakin lopputulos miellyttää, ehkä tämän viikon tai kaksi säilyy puhtaana kunnes kämppis on laittanut taas paikat samaan kuntoon kuin ennenkin. Mattojen pesu puolestaan on ihan jees, ainakin auringonpaisteessa meren rannalla. On sitä paitsi aina hauskaa olla turistien kuvattavana, kun tekee jotain suhteellisen arkista.

Kuvia Kaakkois-Aasian reissulta nyt Picasassa

Singapore/Sumatra/Peninsular Malaysia June 2009

Sain vihdoin käytyä läpi osan reissun kuvasaldosta ja puskin ensimmäisen vajaan 300 kuvan batchin nyt värikorjattuina Picasaan. Käykäähän ihailemassa kuvia ja heittäkää kommentteja tai kysymyksiä, jos sellaisia herää.

iPhoto on kyllä kätevä tälläisen amatöörin otosten korjailuun. Suuria kuvamääriäkin pystyy suht helposti käymään läpi yhdellä painalluksella Enhance-napin ansiosta. Valitettavasti sillä vaan on taipumus ylivalottaa kuvat, mikä näkyy kyllä yllä olevan kansion useissa kuvissa, joita en jaksanut käsin korjata. Pitäis varmaan hankkia ja opetella käyttämään Aperturea tai sitten ihan Photaria. Kalliiksi vaan tulee.

Picasa tuntuu jääneen suosiossa Flickrin ja Facebookin jalkoihin, mutta mun käyttöön se sopii mainiosti. Diashowt ei ole niin hienoja kuin Flickrissä, mutta eipähän tarvitse luoda Yahoo ID:tä pelkkien kuvien takia. Facebook taas vieläkin arveluttaa käyttöehtojensa vuoksi, vaikka ne ilmeisesti onkin ja korjattu hyvän aikaa sitten. iPhotoon saisi kyllä tulla suora Julkaise kuvat Picasassa -nappi, vaikka kyllä tuo Picasa Web Albums Uploaderkin toimii ihan hienosti.

Huomenna käyn varmaankin loput kuvat läpi, jonka jälkeen saan nekin toivottavasti liveksi.

Hauskaa verkkokampanjointia

Pelaaja-lehden sivuilta bongasin hauskan linkin. Kyseessä on eläinten oikeuksien puolesta taistelevan amerikkalaisen PETA-järjestön Breasts, Not Animal Tests mikrosaitti. Järjestöhän on aiemminkin tunnettu melko rohkeasti mainonnastaan. Saitilla voi pelata hauskaa, yksinkertaista ja suhteellisen koukuttavaa peliä, jossa on tarkoitus klikkailla ruudulle ilmestyviä tissejä. Luonnollisesti yhteisöpalvelut on myös huomioitu, jotta sana laitettaisiin kiertämään.

Ei tämä peli kuitenkaan saanut minua innosta kiljuen kahlaamaan läpi PETA:n arkistoja saati sitten liittymään jäseneksi, mutta saipahan se minut ainakin hyvälle tuulelle. Ja tarttuipa mukaan pieni tiedonjyvänen: kasvissyöjien riski sairastua syöpään on 25-50 % pienempi kuin sekasyöjien.

Hyvän saitin kunniaksi laitan tähän viestiin vielä PETA:n bannerin.